sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Naisten piha ja miesten piha

On kulttuureita, joissa naiset ulkoilevat eristetyllä alueella, ja miehet omassa karsinassaan. En tiedä, millaisia piha-alueet ovat, mutta ainakin haaremeissa ne taisivat olla viihtyisiä suihkulähteineen ja ruusuineen.
Haaremeista viis, mutta naisten piha ajatuksena viehättää kovastikin.
Olen nimittäin tänään tuusannut pihalla yhdeksän tuntia, vähennetään siitä se tunti ruuanlaittoa varten. Aloittelin katkomalla daaliat ja rapsuttelemalla mukuloista mullat pois, ne saavat nyt mennä lomalle kellariin. Kasvihuoneessa ollaan vielä elinvoimaisia, joten en raaskinut vielä kerätä minipaprikoita vaan annan niiden kasvaa vielä parisen viikkoa.Jospa kelloköynnöskin ehtisi avautua...
Sateet näkyvät nurmikossa eikä ruohonleikkuu meinannut onnistua. Tarvittiin maskuliinisuutta, jotta vehje toimi: Pelle Pelottoman virityksillä siis...ensi keväänä edessä uuden leikkurin hankinta.
Tyhjensin ruukut ja tein strömsölaisia asetelmia, virittelin pihavaloja ja sytytin kynttilöitä.
Tavernastkin sain painostuksella sinne kuulumattomat asiat pois, enää vain yksi auton ovi siellä tönöttää..
Piha olisi siis niin kaunis syksyisine asetelmineen, kynttilöineen, heinäseipäineen ja ...
Yksi perhanan ambulanssimersu vaan tönöttää keskellä pihaa. Ja varikolla kirkkaansininen pakettivolkkari. Pukkien päälle ajettu sitikka. Voi perse että sille miesten pihalle olisi tarvetta. Kunhan se vain sijaitsisi jossain muualla!!